Maan tarkkailu

Background image

Planeetan sykkeen tarkkailu avaruudesta

Maan tarkkailu on keskeistä ympäristökysymysten ja ilmastonmuutoksen ymmärtämiselle ja seuraamiselle, kestävän kehityksen tavoitteiden, kuten maapallon kasvavan väestömäärän ruoka- ja juomavesitarpeiden tyydyttämisen saavuttamiselle, tarkkojen tietojen saannin ylläpidolle nykyisen elämän sykkeen tahdissa, ilmastonmuutosta paremmin kestävän yhteiskunnan ja vahvan Euroopan talouden rakentamiselle ja moneen muuhun.

ESA FutureEO-ohjelma on eurooppalaisen tutkimuksen, kehittämisen ja innovaation perikuva. Se mahdollistaa uusia satelliittimittaustekniikoita ja tieteellisiä kärkihankkeita, kuten Earth Explorers -hanketta koskevan perustutkimuksen. Tämä kehitys avaa väylää operatiivisille missioille, kuten Copernicus Sentinel -satelliiteille, jotka ovat syöttäneet vuosikymmenien ajan dataa keskeisille julkisille tietopalveluille. FutureEO mahdollistaa myös maailmanluokan metrologisten hankkeiden kehittämisen yhteistyössä Eumetsatin kanssa, jonka data muodostaa yleisön luottamuksen ansainneiden sääennusteiden pohjan. Ohjelman tulevaisuussuuntautunut lähestymistapa – uraauurtavat uudet missiot ja käytetyt murrokselliset teknologiat, kuten SmallSat-satelliitit ja keinoäly – varmistaa jatkossakin investointien maksimaalisen tuoton, erityisesti jatkokehitystoimialoilla. Aviolta jokainen FutureEO:hon sijoitettu euro kasvattaa ESAn jäsenvaltioiden BKT:tta 3,8 euroa. EU:n johtaman Copernicus-ohjelman päivittäin tuottamat teratavut ilmaista tietoa ja tietopalvelut, joiden avaruusosuuden ESA toteuttaa, kuten alan huippua edustavat Sentinel-missiot, tukevat Euroopan laajuisen politiikan toteuttamista, parantavat ihmisten elämää ja hyödyttävät taloutta.

[ Download PDF ]

Science & Exploration

Tutkimusmatkoja ja löytöjä Tutkimme aurinkokuntaa ja selvitämme maailmankaikkeuden salaisuuksia

Tiede
Background image
Tutkimus
Background image

Safety & Security

Seuranta ja turvaaminen Avaruuden seuranta ja planeettamme ympäristön suojelu

Avaruussää
Background image
Maan lähelle tulevat kappaleet
Background image
Avaruusromu
Background image
Puhdas avaruus
Background image

Applications

Yhteyksiä yhteiseksi hyödyksi Avaruuden käyttö kansalaisten hyödyksi ja Maan tuleviin haasteisiin vastaamiseksi

Maan tarkkailu
Background image
Tietoliikenteen tulevaisuus
Background image
Navigoinnin tulevaisuus
Background image
Jatkokehitys
Background image

Enabling & Support

Suunnittelu ja operointi Avaruuteen pääsyn helpottaminen ja uusien tulevaisuusteknologioiden kehit-täminen

Pääsy avaruuteen
Background image
Operointi
Background image
Teknologia
Background image
Perustoiminnot
Background image